Toukotöistä.

Frida look-a-like.

Meidän kamera on palannut retkeltään kotiin. Mukavaa! Tässä lupaamani hienot virpomavitsat. Ihania värejä ja noidalla kaino ilme. Jostain syystä hän joko tuijottaa lasittuneesti kameraan tai katsoo kainosti alas kun kuvataan - lieneekö tämä yksi kasvun vaihe sitten? Kuopus sen sijaan luulee että kuvaan videota aina kun otan kameran esiin: liikettä ja ääntä on molempia tarjolla eikä tarkkaa kuvaa tuollaisella pokkarilla saa laisinkaan.

Kouluvuoden viimeistä kuukautta viedään. Aika on hujahtanut jonnekin, ehkä lapsien raajoihin ja sanavalmiuteen ja uusiin taitoihin, hiukan myös allekirjoittaneen poskiin ja vyötäisille. Meni melkein vuosikymmen niin, ettei kouluvuosi vaikuttanut elämänmenoon mitenkään. Vuosi vaihtui tammikuun alusta ja sillä selvä. Nyt on tämä uusvanha rytmi taas, tuntuu mukavalta. Ehkä kesätkin alkavat taas tuntua pidemmältä (sitä ne totisesti ovatkin, ainakin keskusteluissa joissa pohdimme missä koululaiset viettävät kesälomaviikkojaan vanhempien ollessa töissä)? Meillä on vessassa pönttöä vastapäätä varma kesänmerkki.

Muistilappu.

Huomaan, että meillä on koulussa laulettu säkeistöt yksi, kaksi ja neljä. Kolmosenkin olen kyllä kuullut ja osaan jo melkein ulkoa. Vitonen ja kutonen olivat aivan 'uusia'. Kyllä nekin kohta menevät, ihan vaikka vaan huvin ja aivojumpan vuoksi.

Kevätauringon helliessä olemme taas toiveikkaina aloittaneet pienviljelyn. Kyllähän te sen tiedätte miten siinä taas käy, minäkin tiedän. Mutta jostain syystä se sama optimismi valloittaa mieleni joka vuodenvaihde ja voin nähdä silmissäni pieniä terhakoita taimenalkuja työntymässä mullasta ikkunalaudalla. Ilmeisesti viisi kuukautta on riittävä aika hautaamaan edellisen kesän epäonnistuneista kasvatushommista mustuneen mielen. Olen jälleen toiveikas ja niin ovat lapsetkin. En vaan henno sanoa ettei tästä taaskaan mitään tule, ja toisaalta olen kuitenkin toiveikas että tänä vuonna tämä homma menee kuin Strömsössä. Onhan se kuitenkin mahdollista!

Sitruuna, cherimoya, kumkvatti ja moni muu...

Ikkunalaudalla on talven aikana maistelluista hedelmistä napattuja siemeniä itämässä. Voihan se olla ettei pahemmin idä... näistä en odota juuri mitään, en ainakaan muuta kuin mahdollista itämistä. Parvekkeelle sen sijaan meinaan kylvää lasten kanssa laatikoihin hajuhernettä. Sen verran viime vuosien krassikatastrofit kummittelevat mielessä että kokeillaan nyt jotain muuta.


Esikoinenhan on ollut kuluneen lukuvuoden seurakunnan iltapäiväkerhossa. Viihtynyt oikein hyvin, ollut kivat kaverit ja todella loistavat, jämäkät ja ystävälliset aikuiset. Voin arvata että koulupäivän päätteeksi pienillä kullannupuilla saattaa joskus pyrkiä mopo riistäytymään käsistä. Kyllä siellä on ihan asiaakin ilmeisesti puhuttu ja kuunneltu. Kuopus kertoi pääsiäisen aikaan päiväkodin vierailtua kirkolla että 'Jeesus naulattiin rastiin'. Esikko taasen toi nähtäväkseni kauniin, keväisen kortin ja arvuutteli kenelle se mahtaisi olla. Arvailin ensin randomina mummit, kummit ja muut kylänmiehet, ja lopuksi veikkasin hänen saaneen kortin joltakin ystävältään. Ei osunut kohdalleen, mutta hän näytti iloisena mitä kortin sisältä löytyi:

Kiitos!

Aika liikkistä, jos tyttö on tämän ihan itsekseen päässään pohtinut näin. En oikein tiedä oliko hänellä suunnitelmissa toimittaa tämä jonnekin vai ei. Odotan jatkoa kiinnostuneena.


Eipä tänne nyt mitään muuta kummempaa. Toppavaatteet on pakattu pois kesän ajaksi (sukset ovat edelleen eteisessä). Lomasuunnitelmia tehdään ja niitä varten täytyy hankkia yksi passikin! Uimakoulu on suoritettu, fillarikausi avattu polkemalla automarkettiin jätskille. Eipä muuten ollut tämänkään kesän uutuuksissa minttupuffetin voittajaa, vai löytyykö eriäviä mielipiteitä? Nyt alkaa kevään juhlaputki: kevätkinkerit sirkuskoulussa, päiväkodissa, koululla. Niin ja äitienpäivä! Kotonakin varmaan juhlitaan ekan luokan päättymistä ja loman alkamista. Toivottavasti alkaa vähitellen tulla lämpimämpää. Pitäisi ostaa kevätkenkiä mutta kun niissä on niin ohuet pohjat ettei niillä taida ihan vielä pärjätä. Se taas, että uudet kengät odottaisivat 'parempia kelejä' on ihan mahdoton ajatuskin: en ole ihan niin dinosaurus vielä ettenkö muistaisi sitä onnentunnetta uusista kevätkengistä.

Söpöläiseni.

Päästäisestä.

Tehtiin viikonloppureissu ja unohdettiin pakata kamera paluumatkalle, joten joudutte tyytymään juhlalliseen vakuutukseeni siitä, että meidän virpomisvitsat oli todella hienoja: runsaita ja värikkäitä ja taidolla tehtyjä. Laitetaan kuvia sitten syssymmällä!

Makoisaa pääsiäistä kaikille. Eat, drink and be merry!

Puuhista.

Illat täyttyvät nyt uimakoulusta, sirkuskoulusta ja kavereista. Joka illalle olisi jokin pakollinen tai vapaaehtoisempi, mutta ehdottoman kiinnostava meno. Mukavaa, mutta logistisesti haastavaa. Iltaisin väsyttää kaikkia, mutta sehän on hyvä se.

Neulominenkin etenee taas, kun on tekijälle riittävän simppeli malli ja kunnolliset välineet. Aloitin syksyllä Esikoisen kaulaliinan liian pienillä puikoilla, mutta en voinut purkaa (periaatekysymys). Niinpä hillosin tekelettä viikkotolkulla silmieni ulottumattomissa, salaa toivoen että se siellä itsekseen valmistuisi. Ei valmistunut itsekseen mutta hampaat irvessä on nyt liina siinä vakiopisteessä jossa 'vain päättely puuttuu'. Valmistunee siis ensi syksynä ensimmäisillä pakkasilla. Opin tässä taas itsestäni: kuinka paljon nopeampaa olisi ollut purkaa se pieni pätkä ja aloittaa uudestaan? Varmasti paljonkin nopeampaa, mutta en edes harkinnut missään vaiheessa... Tuon suur-urkan jälkeen on jo valmistunut Kuopuksen kaulaliina ja nyt on tekeillä ensimmäinen Rikke-piponi (minä ratsastan trendien jälkimainingeissa). Seuraavaksi aloitan ehkä jotakin itselleni ensi talveksi (tai siis sitä seuraavaksi).

Väriä elämään.

Teimme viikon ekskursion kotinurkilta naapurikulmille vahtimaan taloa ja hoitamaan Koiraa. Sehän on vähän kuin olisi kauempanakin, ja pidempään. Kohteessa meitä viehätti erityisesti sauna, kylpyhuoneen kaksi suihkua sekä salamannopea induktioliesi sekä todella mahtava, pinnoitettu paistinpannu. Mikäs oli lettuja paistellessa! Kaikkia noita ihanampi oli kuitenkin Koira-ystävä, rakas tyttöystävä. Hänen kanssaan tutustuin kokonaan uuteen kaupunginosaan ja opin läjäpäin uusia reittejä ja katujen nimiä. Vähän olisi koirakuumetta taas, mutta onneksi realiteetit on tiedossa. Ei koiraa meille.

Lumien sulaessa meidät on vallannut toinen kuume. Välineitä ollaan vailla, kaikki tarvitsevat uuden (tai ainakin isomman) ja osa sellaisen saakin. Ja ei, tällä kertaa en tarkoita housuja (vanhat mahtuvat ainakin minulle, luulisin). Surffaamme siis netissä tekemässä tuotevertailuja ja odottelemme pääsiäistä. Ekat Kinderit maisteltu, kukaan ei saanut Barbapapa-hahmoa. Höh!

Riemusta!

Mummilla, Enolla ja Lempiystävällä vahvistettu joukkomme valloitti paikallisen pulkkamäen heti aamun valjettua. Tässäkin hommassa varustelulla on kyllä vinha merkitys. Tekstiilit olivat kohdillaan mutta se aikaisemmin alesta ostettu turkoosi paholainen oli ainakin näissä olosuhteissa aivan onneton: loivassa mäessä ei kulje lainkaan ja jyrkemmässä mäessä sen ohjattavuus on nakkikioskin luokkaa. Optimaalisesta laskukalustosta puuttuu siis vielä rattikelkka ja munkki.Vielä on säitä jäljellä, täytynee mennä kauppaan katsomaan mitä malleja on vielä saatavana. Senkin uhalla, että se kelkka on sitten kesällä parvekkeella (munkkihan menee kesällä myös rantsussa).

Hyppyri.

Ja raskaan työn jälkeen raskaat huvit: tölkkihernaria (kun polttaa sen kevyesti pohjaan, saa sivutuotteena hienoisen savuaromin) ja DIY-laskiaispullia. Kyllä, niihinkin voi lisätä ranskanpastilleja!

Too much is never enough!

Viikko vielä, sitten alkaa talviloma. Tai hiihtoloma, kuten me dinosaurusten ikäpolvea edustavat sanomme. Lapset lähtevät reissuun ja kun sanoin Kuopukselle että pakataan luistimet ja sukset mukaan jotta on mukava hiihtää, poika katsoi minua hitusen ärtyneenä ja sanoi kyllä jo hiihtäneensä tänä talvena kaksi kertaa!No, se on useammin kuin minä, joten kai sitä voi sitten mieluisemmillakin tavoilla ulkoilla.

Ah!

Ystävänpäivästä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Odotuksesta.

Pakkasen jälleen kiristyessä käännämme toiveikkaat ajatuksemme kevättä ja avovesiä kohti!

Tuloista ja menoista.

Ei ne haastavat lähdöt eikä ne railakkaat kotiinpaluutkaan, mutta tuo hemmetin eteinen. Se on ahdas, ihan millä tahansa mittapuulla mitattuna. Pieni, ja aivan täynnä tavaraa. Aika-ajoin koetan karsia sieltä ylimääräisiä pois ja järjestää tarpeelliset loogisemmin lasten löytää ja laittaa itse omille paikoilleen. Vielä kun jaksaisin itse toimia esimerkkinä paremmin, kyllä ne työavaimet ovat kateissa aamuisin ihan yhtä usein kuin Esikon kauluri tai Kuopuksen hanska. Useimmiten homma luisuu lapasesta tähän jamaan ja lapaset hukkuvat...

Tukitarpeelliset.

Kaikkea tarvitaan. Toppavaatteita, varavaatteita, kartsatakkeja, kypäriä luistellessa, pulkkia ja liukureita, toppakenkiä, gorekenkiä, työkenkiä, kartsakenkiä, pipoja, hanskoja, hattuja, kypärämyssyjä ja ranteenlämmittimiä. Oman tilansa tarvitsevat luistimet, monot, sukset ja sauvat. Onneksi pukki ei tuonut rattikelkkaa, sillä sekin olisi eteisessä tai sitten vaihtoehtoisesti parvekkeella kesät talvet. Yleensä eteisessä pesivät myös koulureppu, tarhareppu ja yhdestä kahteen jumppavaatekassia sekä jotakin kierrätettävää tai roskikseen vietävää jonkinlaisessa nyssäkässä. Jos tuosta joku tulee tekemään nätin ja toimivan, maksan bensakulut ja tarjoan hyvän lounaan ja lasin viiniä.

Tammikuu on mennyt arjen kanssa painiessa. Voittaja on vielä epäselvä, yritämme selätystä edelleen vaikka hetkittäin tuntuu että teemme vastarintaa ihan muodon vuoksi. Kuopuksen astma- ja allergiakokeet menivät hienosti ja tulos on että lapsi on terve. Korvatuubeja odotellaan irtoaviksi, lääkärin mukaan useimmilta ne irtoavat reilun vuoden sisään putkituksesta. Esikko haraa vastaan läksyjen kanssa kaikin tunteminsa konstein. Vaikka siinä hetkessä ei juurikaan naurata, on oikeastaan ihan huvittavaa katsoa miten se koettaa jallittaa vanhaa äitiään ihan niillä samoilla jutuilla joita itse huonolla menestyksellä käytin saman ikäisenä. 'Mut kun kaikki muutkin saa' ja 'Kaikilla muilla on sellanen' ja 'Mä muutan kyllä kotoa jos et suostu' on tuttua huttua. Eroperheessä lapsi vaan uhkaa muuttaa toiselle vanhemmalleen, ydinperheessä se oli mummolle tai naapuriin/kaverille. Nooh, teinivuosia odotellessa. Kyllä tämä varmaan nahkaa paksuntaa.

Toppahousut puristavat armottomasti paljastaen ruokailun ja liikunnan välisen vinouman. Meidän perheessä näköjään myös aikuinen tarvitsee joka talvi suuremmaan koon. Tympeää. Mutta toisaalta illat eivät ole niin pimeitä kuin joulukuussa,  kesän melontaretkiä suunnitellaan jo ja kesälomaviikot on merkitty kalenteriin. Eiköhän tämä tästä taas helpota kevättä kohden mennessä. Ei niitä toppahousuja kauaa tarvita joten ei tässä enää kannata hötkyillä, eihän?