perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäisestä.

Tein tämän vuoden osalta periaatepäätöksen ettei tehdä sen kummempia pääsiäissuunnitelmia. Lapset olivat alkuviikon Mummilla lomalla uimassa ja leikkimässä ja syömässä suklaamunia ja voita.

Matkalaiset.

Reissu oli ollut antoisa. Kuopuksella tosin todettiin  korvatulehdus (Mummi kuvaili oireet äidille, äiti kuvaili oireet sairaanhoitajalle, sairaanhoitaja kuvaili oireet lääkärille ja lääkäri soitti apteekkiin reseptit), mutta hyvällä lääkityksellä sekään ei vauhtia haitannut. Kotiin palasivat siis sydämensä kyllyydestä lomailleet ja siten väsyneet ja kiukkuiset lapset. Onpa onnekasta että olin jo etukäteen päättänyt ettei ole mitään tarkasti aikataulutettuja pääsiäissuunnitelmia, sillä nyt niistä selvityminen olisi täyttä kärsimysnäytelmää alusta iltaan.

Niinpä otamme kaiken ilon irti kakkosen lastenohjelmista, luvatuista hyvistä ulkoilusäistä ja kotikulmien puistotarjonnasta. Ensimmäinen ulkoilu typistyi pihassa pyörimiseen, pyöräilyyn, saippuakupliin ja auton sisäpuhdistukseen (uusi pääsiäisperinne?) kun taivas oli vetisen harmaa. Nyt aurinko jo kuiskuttelee ikkunan takana, toivottavasti iltapäivällä saadaan uusi ulkoilukierros kauniissa säässä ja paremmalla mielellä! Paineettomaan pääsiäisemme kuuluu myös päätös olla stressaamatta korttien lähettämisestä joten ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin emme laittaneet postin kuljetettavaksi hienoja kortteja vaan toivomme jokaiseen perheeseen ja kotiin ja mökkiin ja pihaan ja autoon oikein onnellista ja paineetonta pääsiäistä. Naatiskellaan!

Kevät.
"Pääsiäisenä parasta on se ettei tartte mennä hoitoon ja meijän kukot eiku kanat munii munia, suklaamunia."
Esikko 6v.

2 kommenttia:

  1. Toivottelen rentouttavia ja aurinkoisia pääsiäisen pyhiä teille ! Ja niitä suklaamunia myöskin ;))

    VastaaPoista
  2. Noora: kiva kun poikkesit! Lapset ovat erittäin rentoja ja touhukkaita, äidillä tuntuu olevan arjen rutiinit tiukemmassa ja pinna tiukemmalla. Onneksi on vielä kaksi päivää jäljellä!

    VastaaPoista