perjantai 19. elokuuta 2011

Arjesta.

Arki alkaa asettua taloon. Tuntuu luontevalta että Esikoinen lähtee pusujen jälkeen taivaltamaan jalkaisin kohti opinahjoaan ja palaa iltapäiväkerhosta itsekseen kotiin. Auton takapenkillä on puolityhjää mutta Kuopus menee silti aina 'omalle puolelleen' istumaan matkatessamme aamulla päiväkotiin ja illalla takaisin. Läksyjä tehdään, kirjoja kontaktoidaan (vaikeaa hommaa, sain tytöltä pyyhkeitä kun jäi ilmakuplia muovin alle), Kuopuksen päiväkotivaatteita nimikoidaan, erilaisia lappuja ja lomakkeita täytetään ja allekirjoitetaan. Taitaa ottaa töihin paluu, koulun aloittaminen ja päiväkodissa 'keski-ikäisten' ryhmään siirtyminen aika koville, tuntuu että kaikille maistuu ruoka ja uni normaalia paremmin.

Läksyjä tekemässä.



Olemme keskellä syntymäpäiväsesonkia kun näinä viikkoina juhlimme molempien mukeloiden syntymäpäiviä ystävien ja kylänmiesten kanssa. On kutsukorttia, juhlamekkoa, tarjoilua ja ohjelmatoiveita sekä tolkuttoman pitkä ja yksityiskohtainen lahjalista joka saa äidin pyörittelemään silmiään ja selvittämään toistuvasti lapselleen että kaikkea ei voi eikä tarvitse saada.

Muutamia kuvia touhuista:

Leivottiin pullaa,
purjelentokonepullaa, tiÄtty.


Herkullista!
Lisättiin Lego-lentsikkaan uudet sivuvakaajat.

Arki tuoksuu siis pullalle, makaronilaatikolle, vispipuurolle ja ... etikalle! Halvatun banaanikärpäset ovat taas salakavalasti vallanneet keittiön. Kaikista varotoimista huolimatta näin käy joka syyskesä (ja välillä talvellakin). Koetan houkutella niitä ansaan viinietikkalasiin, mutta ei siellä ole kuin muutama hairahtanut. Muut kurvailevat roskiksessa ja väijyvät eväitämme, lapset valittelevat pistävää hajua. Nooh, ehkä tää tästä taas...

4 kommenttia:

  1. Kontaktointiin kasvaa, sulla on vielä aikaa ;). Kokeneen vinkki on se, että kannattaa aina ostaa paksua kontaktimuovia vaikka se on vähän kalliimpaa. Sinne ei jää kuplia.

    Aika lentävältä noi teidän tekemiset näyttää ;).

    Ja onnea eiliselle kansikuvatytölle!

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa tämänhetkinen arki.
    Vaikka meillä olikin vain se yksi kontaktoitava eskarikirja :)
    Ja tuo Tappisen lentsikkapulla on aivan mieletön!!

    VastaaPoista
  3. Voi liikutus mikä muikea koululainen siellä teillä on :´)
    Ja onnittelut päpyltä molemmille sankareille !!

    VastaaPoista
  4. Tanja: kunnon kontaktimuovi on varmasti avain onneen tai ainakin pienempään hermojen kiristelyyn. Kirjakaupastako sitä hankitaan?

    Riikka: Eskarin aloituskin oli minusta jännää. Neito tahtoisi takaisin eskariin koska sieltä ei tule 'koko ajan' ja 'ihan kauheesti' läksyjä (n. 1 tehtävä/päivä)

    noora: Kiitos onnitteluista, päpy! Mites täynnä sun ompelutilaustyökalenteri on tällä hetkellä?

    VastaaPoista