tiistai 20. joulukuuta 2011

Tiedosta ja hyvästä arvauksesta.

On perinteisen vuosivisailun aika. Voit arvailla mielessäsi oikeita vastauksia tai ehkäpä rohkaistut jättämään oman rivisi kommenttiboksiin.  Kaikkien oikein arvanneiden kesken arvotaan kaksi huippuhienoa taidepalkintoa. Osallistumisaikaa on rutkasti, voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti kunhan olemme lomailleet loppiaisen yli.

Onnea matkaan!




Kysymys 1
Kuopuksesta on kuluneen vuoden aikana sukeutunut monitaitaja erilaissa askartelu- ja leivontahommissa. Kaikkein mieluiten hän:

a) esiintyy, kun häntä kuvataan video/digikameralla.
b) askartelee teippiä ja liimaa säästelemättä erilaisia avaruusaiheisia teoksia.
c) leipoo mistä tahansa taikinasta lentokoneita.







Kysymys 2



Tänä vuonna sain viettää elämäni ensimmäistä palkallista vuosilomaa. Voi sitä onnea! Lomamme kohokohtia olivat reissu pikkuserkkujen kanssa Tykkimäen huvipuistoon sekä täyden ylläpidon ja aktiivisen ohjelmapalvelun sisältänyt rengasmatkamme:

a) Keski-Suomessa.
b) Keski-Euroopassa.
c) Keski-Aasiassa.






Kysymys 3
Kesällä nautin mahdollisuuksien mukaan upeista säistä retkeillen lähivesillämme. Uskaltauduinpa kokeilemaan koskimelontaakin! Melontaseurani on:

a) Mallasveden Majavat
b) Vanajaveden Vesikot
c) Saimaan Norpat




Kysymys 4
10.8. Esikko aloitti koulutaipaleensa. Ensimmäisen lukukauden jälkeen hänestä koulussa mukavinta on:

a) että saa aamulla herätä virkeänä uuteen päivään.
b) että on saanut paljon uusia kavereita.
c) että matematiikasta tulee läksyjä joka päivä.






Kysymys 5
Perheen äiti on lisännyt uutteralla työllään ja ponnistuksia kaihtamatta monia asioita. Näistä merkittävintä kasvua tänä vuonna on tapahtunut:



a) elopainossa.
b) hiusten pituudessa
c) hermoissa.




Kysymys 6

Empiirisen tutkimuksemme mukaan hyväkuntoisen maitohampaan kurssi on 1 euro. Tämän laskuopin mukaan Esikon rahapussiin on kilahtanut tänä vuonna irronneista hampaista:



a) 8 euroa
b) 6 euroa
c) 5 euroa

Kysymys 7


Syksyllä molemmat lapset aloittivat intoa puhkuen uuden harrastuksensa:

a) koirakoulun.
b) peruskoulun.
c) sirkuskoulun.




Kysymys 8
Olen myös löytänyt rinnalleni Lempiystävän. Hänen oman arvionsa mukaan huomioni häneen kiinnitti ensimmäisenä hänen:

a) salskea komeutensa.
b) kyyninen luonteensa.
c) kiltteytensä ja avuliaisuutensa.




Kysymys  9
Lopuksi haluamme toivottaa teille kaikille:

a) rauhallista joulunaikaa rakkaittenne seurassa
b) rohkeuttaa ottaa konvehteja rasian alemmasta kerroksesta jos ylemmästä on jo suosikit syöty
c) onnellista ja tapahtumarikasta uutta vuotta 2012!

1 kommentti:

  1. Joulurauhaa Sinulle Emos-ystävä,
    olen kokeita pitänyt, kokeita arvioinut, arvosanoja antanut yms. niin paljon, että yhtään monivalintaa en tee.

    Mutta toivotan Sinulle ja koko perheellesi mitä ihaninta, rauhallisinta, lämminhenkisintä ja rakkauden sekä levontäyteistä Joulua!

    Toivottavasti tapaamme taas! Minna

    VastaaPoista