Tuloista ja menoista.

Ei ne haastavat lähdöt eikä ne railakkaat kotiinpaluutkaan, mutta tuo hemmetin eteinen. Se on ahdas, ihan millä tahansa mittapuulla mitattuna. Pieni, ja aivan täynnä tavaraa. Aika-ajoin koetan karsia sieltä ylimääräisiä pois ja järjestää tarpeelliset loogisemmin lasten löytää ja laittaa itse omille paikoilleen. Vielä kun jaksaisin itse toimia esimerkkinä paremmin, kyllä ne työavaimet ovat kateissa aamuisin ihan yhtä usein kuin Esikon kauluri tai Kuopuksen hanska. Useimmiten homma luisuu lapasesta tähän jamaan ja lapaset hukkuvat...

Tukitarpeelliset.

Kaikkea tarvitaan. Toppavaatteita, varavaatteita, kartsatakkeja, kypäriä luistellessa, pulkkia ja liukureita, toppakenkiä, gorekenkiä, työkenkiä, kartsakenkiä, pipoja, hanskoja, hattuja, kypärämyssyjä ja ranteenlämmittimiä. Oman tilansa tarvitsevat luistimet, monot, sukset ja sauvat. Onneksi pukki ei tuonut rattikelkkaa, sillä sekin olisi eteisessä tai sitten vaihtoehtoisesti parvekkeella kesät talvet. Yleensä eteisessä pesivät myös koulureppu, tarhareppu ja yhdestä kahteen jumppavaatekassia sekä jotakin kierrätettävää tai roskikseen vietävää jonkinlaisessa nyssäkässä. Jos tuosta joku tulee tekemään nätin ja toimivan, maksan bensakulut ja tarjoan hyvän lounaan ja lasin viiniä.

Tammikuu on mennyt arjen kanssa painiessa. Voittaja on vielä epäselvä, yritämme selätystä edelleen vaikka hetkittäin tuntuu että teemme vastarintaa ihan muodon vuoksi. Kuopuksen astma- ja allergiakokeet menivät hienosti ja tulos on että lapsi on terve. Korvatuubeja odotellaan irtoaviksi, lääkärin mukaan useimmilta ne irtoavat reilun vuoden sisään putkituksesta. Esikko haraa vastaan läksyjen kanssa kaikin tunteminsa konstein. Vaikka siinä hetkessä ei juurikaan naurata, on oikeastaan ihan huvittavaa katsoa miten se koettaa jallittaa vanhaa äitiään ihan niillä samoilla jutuilla joita itse huonolla menestyksellä käytin saman ikäisenä. 'Mut kun kaikki muutkin saa' ja 'Kaikilla muilla on sellanen' ja 'Mä muutan kyllä kotoa jos et suostu' on tuttua huttua. Eroperheessä lapsi vaan uhkaa muuttaa toiselle vanhemmalleen, ydinperheessä se oli mummolle tai naapuriin/kaverille. Nooh, teinivuosia odotellessa. Kyllä tämä varmaan nahkaa paksuntaa.

Toppahousut puristavat armottomasti paljastaen ruokailun ja liikunnan välisen vinouman. Meidän perheessä näköjään myös aikuinen tarvitsee joka talvi suuremmaan koon. Tympeää. Mutta toisaalta illat eivät ole niin pimeitä kuin joulukuussa,  kesän melontaretkiä suunnitellaan jo ja kesälomaviikot on merkitty kalenteriin. Eiköhän tämä tästä taas helpota kevättä kohden mennessä. Ei niitä toppahousuja kauaa tarvita joten ei tässä enää kannata hötkyillä, eihän?