Luovuudesta.

Meillä ei ole mökkiä eikä saunaa eikä grilliä, joten olemme aloittaneet koemielessä muutamia uusia juhannustapoja jotka voivat vuosien saatossa muuttua perinteiksi jos ne hyväksi havaitaan. Tänään suoritimme yhdessä juhannusajelun kotieläinpihalle. Pääsyy oli nähdä kokko ennen nukkumaanmenoaikaa, mutta lopulta kokko oli aivan sivuseikka (ehkä siksi että se oli aika pieni eikä lapset tajunneet sen ideaa koska minä en saanut muistini sopukoista raivattua tietoa siitä miksi kokkoja edes poltetaan... noloa sinänsä).

Mutta kivoja oli eläimetkin. Minä rapsuttelin kaikkea johon vain yletyin ja joka antautui rapsutettavaksi, mutta eritoten Kuopus seisoskeli jäykkänä etäämmällä ja kun koetin houkutella lähemmäs ihan vaan katsomaan, kyseli epäluuloisena 'Haiseeks siÄllä?'. Possuissa ja lampaissa oli kova ääni, vuohissa aromi. Kissa löydettiin koivun alta pötköttelemästä, tuli edesmennyt Perheenjäsen mieleen. Möyhennettiin turkkia ja puhuteltiin lempeästi, ja hyvin tyytyväisenä kissa otti meidät vastaan. Mutta lasten mielestä ihanimpia olivat puput. Niitä syötettiin moneen otteeseen pitkän kaavan mukaan. Kaksikin eri henkilökunnan edustajaa vinkkasi ohi kulkiessaan että poikasia olisi kotiinviemisiksi asti. En tarttunut tarjoukseen vaikka söpöjähän nuo tuollaiset pallerot tietysti ovat.

Lämmin ensikohtaaminen.

Pipsa.

Pupulle ruokaa.

Lisää pupuja.

Pihapiiristä löytyi myös leikkipaikka sekä tramppa. Tässä Kuopuksen tyylinäytettä:

Äiti kato mua!

Äiti, kato mua taas!

Äiti, katotsä mua? Äiti, kato mua!

Lippu.

Oman kullan kuvia?