En osannut enää odottaa pakkasia tänä keväänä (nythän on kevät, on!), hampaat kalisten rapsuttelin autoa aamulla. Mutta tuo aurinko, ihana IHANA aurinko kyllä peittoaa täydellisellä lämmöllään ja kirkkaudellaan pakkasen. Miten se voikin olla noin mahtava? Tuolla se kaihtimien lomasta kutittelee selkääni ja muistuttaa kaikesta ihanasta ja mahtavasta mitä elämässä on.
Tulee mieleeni J.Karjalaisen laulu jossa hän laulaa (osapuilleen) näin: "Aurinko lemmi häntä puolestani/hyväile häntä säteilläsi/ja rakasta häntä niin kuin minäkin". Minun pienet rakkaani potevat edelleen kuumetautia kotona eivätkä pääse ulos valloittamaan lumikasoja ("Eppaa, noilla on enemmän lunta!" sanoi kuopukseni kun katseli paloaseman pihaan kerättyjä lumivalleja), mutta jospa se aurinko näyttäisi heillekin lumovoimansa. Ei ihan kahtakaan kuukautta kun saadaan kylvää parvekekukansiemenet ikkunalaudalle esikasvamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti