Lapsuuden ruokamuistoista.

Tykkään laittaa ruokaa, mutta arkisin en vain oikein jaksaisi. En ole koskaan oikein käyttänyt reseptejä vaan ampunut lonkalta nuo perusjutut joita meillä syödään. Tästä syystä lopputuotos ei ole tasalaatuista, ja usein se vaihtelu tietysti on maustamisessa: välillä hujahtaa reilummin pippuria tms. Lapsia tämä minun luontainen vaihteluni tuntuu vaivaavan, he kun tykkäävät miedosti pippuroiduista ruuista ja rakastavat lähes mitä tahansa eineksiä joiden rakenne ja maku on aina samanlaista. Tai näin minä selitän itselleni sen että se perunasoselaatikko teollisesti valmistettuna on mieluisampaa kuin kotitekoisena...

Nyt sitten havahduin taas kerran siihen että meillä syödään aina samoja muutamia ruokia. Ei niin ettenkö osaisi muuta valmistaa, mutta kun ne samat jauhelihakastikkeet ja kalakeitot vaan pyörii aina kauppaan mennessä päässä. Mietin voisiko meillä toimia sellainen kouluympyröistä tuttu kuuden viikon kiertävä ruokalista? Jos esim. teen tänään makaronilaatikon ja laitan siitä puolet pakastimeen, voisi kolmen viikon kuluttua listassa lukea 'maanantai, makaronilaatikko pakastimesta' ... Eli ei tarvitsisi edes keksiä 35 ruokalajia. Mutta sellaisia asioita joita ei tule tehtyä (syy/selitys sulkeissa) ovat mm. risotot (lapset nirsoilee riisin suhteen), puuro mehukeiton kanssa (ei mitään järkevää selitystä), kana kaikissa muodoissaan (lapset nirsoilee), kaalilaatikko (kaikkien herkkua, ei siis selityksiä), sosekeitot (lapset ei oikein piittaa), kala (pitäisi opetella valmistamaan, tuskin ylivoimaista)... Tuo lasten epäluuloisuus lienee osittain oikein luonnollista ja maistelemallahan se makurepertuaari laajenee joten siihenkin asiaan tämä voisi tuoda helpotuksen. Olisi kaupassa helpompaa kun katsoo et jahas huomenna meillä on lohta ja perunamuusia, siis kalatiskille...

Samalla mietin mitä meillä syötiin kun olin lapsi. Pottuja ja kastiketta, keittoja. Oli tiettyjä yhdistelmiä: makkarakastikkeen ohessa oli aina etikkapunajuuria, ne jotenkin kuuluivat yhteen. Joskus lauantai-iltaisin oli lämpimiä voileipiä joiden päälle äitini laittoi timjamia josta varmaan tästä syystä olen aina tykännyt kovasti. Varmaan muitakin oli. Meillä myös syötiin aika usein sunnuntaisin aamupalaksi uunipuuroa ja soppaa. Se jos mikä oli hyvää, oli ihanaa herätä herkulliseen tuoksuun.

Kamala nälkä tuli. Täytynee tehdä voileipä...